perjantai 12. tammikuuta 2018

Turvaa synnytyspelolle

Pääsin toteuttamaan yhteistyönä yksilöllisen synnytysvalmennus-paketin itselleni, kun turvattomuus tulevan suhteen alkoi hetkellisesti taas nostaa päätään. Etsin apua vauvan kääntöä edistäviin hoitoihin ja sillälailla oikeastaan tätä toteuttava kätilö löysi minut.  Jo heti ensimmäisen lauseen luettuani, tämä ihminen tuntui oikealta juuri tähän hetkeen. 

Mitä on yksilöllinen synnytysvalmennus-paketti? 

"Yksilöllinen synnytysvalmennus -paketti on täydellinen lisä neuvolapalveluiden rinnalle. Paketti sisältää kolme kätilön tapaamista ennen synnytystä ja yhden synnytyksen jälkeen. 

Raskauden aikana ehdimme rauhassa käydä läpi toiveitanne, kysymyksiänne ja ajatuksianne koskien tulevaa synnytystä ja autan teitä valmentautumaan yhdessä. Voimme myös keskustella mahdollisista peloistasi ja löytää keinoja elää pelon kanssa. Saatte kattavasti tietoa siitä, mitkä asiat vaikuttavat synnytyksen kulkuun ja millä tavoin voitte itse vaikuttaa siihen. Yhteen tapaamiseen voimme halutessasi yhdistää jonkin ihanan hoidon, kuten äitiyshieronnan tai lempeän synnytyksen stimulaatiohoidon. Samalla kuljen raskausmatkaa yhdessä koko perheen kanssa, ollen läsnä teitä varten ja teidän tukena.


Viimeisellä tapaamiskerralla käymme yhdessä läpi synnytystä ja teidän synnytyskokemuksianne.


Voimme tavata joko Organic Spirit Turku -hoitolassa osoitteessa Kerttulinkatu 20 tai oman kotisi turvassa." 






Sovittiin tapaaminen jo heti seuraavalle päivälle, joka jo itsessään toi hyvää oloa, aika kun alkaa käymään jo melko vähiin. Vastassa oli lämminhenkinen, hymyilevä ja aidosti minua varten oleva ihminen, Anna. 

Aluksi käytiin läpi edellistä synnytystä, kuitenkaan liian kovaa takertumatta siihen. Kevyesti ja yhdessä keskustellen, tulevaan luottoa luoden. Sain puheenvuoron aina sitä tarvittaessa ja paljon myös vaan kuuntelin sekä otin vastaan sen kaiken tiedon, joka tulevassa on hyvä pitää mielessä. Anna kertoi ihmiskehoon vaikuttavista tekijöistä, neuvoi asentoja ja näytti harjoituksia, joista minulle olisi hyötyä nyt sekä synnytyksen aikana. 

Seuraava aika sovittiin ensiviikolle meille kotiin, jolloin Jaakkokin pääsee osaksi valmennusta. Tuolloin myös hän saa vinkkejä, miten mahdollisesti voisi helpottaa oloani ja olla läsnä kun sitä tarvitsen. On ihan eri katsoa videota tai lukea, miten mistäkin kohtaa painaminen tai muu helpottaa. Kuin se, että kädestä pitäen toinen ihminen tukee ja näyttää sen ihan kirjaimellisesti. 

Siihen asti sain neuvon tehdä ennenkaikkea sitä, mikä saa oman oloni rennoksi, hyväksi ja oksitosiinin virtaamaan kehossa luonnollisesti. Paljon läheisyyttä, juttuja jotka saa juuri minulle hyvän olon sekä tietysti meille yhdessä Jaakon kanssa. Muutaman harjoituksen joka avaa mm. lantiota ja rentouttaa lihaksia siellä tulevaa varten. Sekä kehotuksen toteuttaa jokainen ns. keskeneräinen asia, joka mielessä kolkuttaa. Jotain jonka haluaisin hoitaa alta pois ennen pienen ihmisen tuloa. 

Käynnin jälkeen olo oli hieman taas jo helpottuneempi, ensikertaa odotellessa. 


Oma muistilista synnytykseen:
  • Vain tämä hetki on se joka ohjaa juuri nyt.
  • Jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäs sinua.
  • Se mikä tuntuu hyvältä mihinkin hetkeen, on juuri oikea siihen.
  • Kipu ei ole vaara sinulle tai vauvalle synnytyksessä, yritä rentoutua jos suinkin pystyt.
  • Rentouta keho leukaluita myöden alas asti, muista hengittää.
  • Käytä jokainen supistus väli rentoutumiseen ja ota kumppani osaksi lähelle (jolloin luonnollinen oksitosiini pääsee tuottamaan sitä itseään.)
  • Uskalla pyytää ja vaatia.
  • Nauti matkasta, kohta helpottaa.

Mikä on luonut turvan juuri sinun synnytykseen, tai mikä luo sen mahdolliseen tulevaan?

Rentouttavaa viikonloppua. <3

-Elisa
1 kommentti on "Turvaa synnytyspelolle"