lauantai 14. lokakuuta 2017

Unipesä

Mietin hetken tuossa unipesän todellista tarvetta, mielipiteitä siitä kun tuntui olevan laidasta laitaan. Esikoisella kyseistä pesää ei ollut, sillä kuusivuotta sitten en ollut edes kuullut unipesästä, odottaessa häntä maailmaan. Silloin pinnasänkyyn tehtiin tiiviimpää tunnelmaa imetystyynyn avulla, joka ajoi asiansa hyvin.

Lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä meillekkin unipesä kokeiluun ainakin halutaan ja sopivan etsintä alkoi. Hintahaarukka pyöri 50-150€ luokkaa ja kuoseja oli monia. Toisissa reunat ovat myös huomattavasti paksummat kuin toisissa. Mikä sitte on hyvä unipesä? Me haluttiin silmää miellyttävä hempeän sävyinen kangas, paksut reunat ja kooltaan sellainen joka mahtuu kuitenkin myös vaunukoppaan aluksi.



Lopulta päätin toteuttaa kyseisen pesän itse, ohjeita kun netistä löytyi melkoisen monia. Meidän pesän ohje löytyi täältä. Suomenkielisiä ohjeita on myös pinterest mm. pullollaan. Pesä oli mielestäni melko helppo tekoinen ja tuli siitä ihan super söpökin! Hintaa pesälle kertyi noin 30€. Seuraavaksi tarkoituksena tehdä samasta kankaasta pinnasängyn reunapehmusteet sekä tulevalle kummilapselle oma pesä myös.








Onko teillä unipesä koettu hyväksi vaiko turhakkeeksi?

-Elisa








4 kommenttia on "Unipesä"
  1. Unipesä oli todella hyvä, mutta vain sen todella pienen hetken. Ostin omani kirpparilta ja myin samalla hinnalla pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että käyttöä kuitenkin on ollut, edes sen hetken. :)

      Poista