Ajatuskartta

Kesän alussa tuli aika jolloin juttelin pitkään yhden hengellisesti hyvin rikkaan, maailman omaavan ystäväni kanssa. Iski super inspiraatio ja omat ajatukset sai taas enemmän tuulta alleen. Ehkä eniten halu saada niitä nyt todenteolla jotenkin eteenpäin jollainlailla. Niinpä muistelin miten joskus kuulin sen onnistuvan helpommin kirjoittamalla paperille tavotteista, unelmista, haaveista, siitä mitä haluaa jne. Joten niin minä tein omani.

Olen joskus aijemmin tehnyt vastaavan leikkaamalla kuvia lehdistä ja liimaamalla niitä paperille, se oli myös kiva tapa ja innostusta riitti. Näin myös sain itseni hieman pidemmälle ja oikeasti syvällisemmin pohtimaan "mitä MINÄ haluan". Tuli aika monipuolinen kartta täynä erilaisia unelmia ja tavotteita.

Isäpuoleni sai juuri täytettyä yhen unelmistaan ja kirjoitti siitä mielestäni hienosti miten jotkut unelmat ja haaveet vie vähän aikaa, jotkut taas enemmän. Mutta joskus ne jokatapauksessa toteutuu kun niiden eteen tehdään töitä ja uskotaan niin tapahtuvan. Hänellä kyseisen unelman toteutuminen vei 13-vuotta. Tuntuu pitkältä ja voi miten olisi ollut ihanaa että hän kyseisen unelman olisi elämäänsä aijemmin saanut, mutta taas toisaalta, sitten puuttuisi kaikki se rikastuttava siitä välistä joka myös opetti ja antoi paljon. Nyt hän elää yhtä unelmaansa ja elääkin sitä sydämensäpohjasta todella arvostaen ja vaalien.

Muistan myös ajan Veen vauva-aikoina, minulle sattunen hoitovirheen vaikuttaessa päälle ja unten jäädessä pariin tuntiin per yö Veen ollessa vähän kehnompi nukkuja (maailma oli hänelle jo silloin varmaankin liian kiinnostava ettei uni maistunut ensimmäisenä 1,5-v :D ). Sillon en osannut enää unelmoida, en jaksanut. Olin totaalisen uupunut, kaikki energia mitä ruuasta tai juomasta olisi pitänyt saada ei ehtinyt imeytymään sen jo tullessa kropasta pois. Sairaalassa juoksin viikottain jonkun sörkittävänä kun syytä sen aikaiselle kehoni käyttäytymiselle ei löydetty (ja hoitovirhettä ei vielä oltu myönnetty). Mut siitäkin pääsin eteenpäin koska vaikka en osannut/jaksanut enää unelmoida. Jaksoin silti aina hetkellisesti uskoa miten täältä vielä noustaan, oli aika ajoin ihan järjetön halu saada elää normaalimpaan. Tehtyäni yhden isoimmista päätöksistä elämässäni, sai myös "normaalimpi" elämä enemmän tilaa ja aika itsessään myös auttoi kehoa voimaan paremmin ja pikkumiehen myös löytämään kiinnostuksen nukkumiselle.


Ajatusten ei tarvitse olla "haluan oppia arvostamaan iseäni ihmisenä" kummempia. Pieniä tai suuria mutta sopivan tuntuisia sulle.

 Ja nyt mä unelmoin, eikä ajatukset näy loppuvan. Nyt vaan käytän aikani saadakseni jostain haaveesta ainakin tiukemmin kiinni! Ja juu kesän jälkeen kaivoin taas kyseisen ajatuskartan esiin ja voin tyytyväisenä katsoa miten oon elänyt elämää kohti unelmiani ja osan myös toteuttanut. Jes!

-Elisa

Umpikuja ja miljoona mahdollisuutta

Mulla on aina ollut jostain syystä suuri tarve yrittää pelastaa kaikki, niin kuivalla maalla matelevat madot kuin pähkäillä miten ihmeessä maailmaan tulisi rauha ja sodat loppuisivat. Tarve auttaa, huolehtia, hoivata ja tehdä toisten puolesta. Voitte ehkä kuvitella miten tuohon väliin mahtuu kasapäin jos jonkinmoista.

Oon aina saanut mielettömästi aikaiseksi kaikkien muiden vuoksi. Hoidan, teen, suoritan.. Mitä tahansa jotta voisin olla avuksi, pyytäessä ja varsinkin pyytämättä. Jos joku sanoo tarvitsevansa jotain mitä ei ole löytänyt alan heti etsimään. Jos jotain pystyn hoitamaan kumppanin puolesta, varmasti sen hoidan ja vien kunnialla loppuun. Tiedän että pitäisi höllätä ja antaa tehdä myös itse jottei asiat muutu itsestäänselvyyksiksi.

Miksi ihmeessä tuota samaa tarmokkuutta, tekemistä sillä sekunilla ei löydy kun oma pää keksii uusia ideoita ja ajatuksia. Mitä tapahtuu? Enkö pidä itseäni tai tarpeitani yhtä tärkeänä? Jos lähtisin toteuttamaan kaiken mitä päähäni juolahtaa ei päivissä riittäisi tunnit. Mutta jos olisin lähtenyt toteuttamaan itseäni, tekemään isompia muutoksia elämään ja asioihin tiedän että olisin saanut aikaan jotain mitä niin kovin etsin. Jotain jolla on isompi merkitys, päämäärä. Oli se sitten vanhuksien ruokkimista tai hyvinvoinnista luennointia. Tiedän että mun paikkani ei ole siellä missä nyt olen.

Mut on tarkoitettu johonkin muuhun, olemaan enemmän hyödyksi, ideoimaan, inspiroimaan, toteuttamaan. En vaan tiedä vielä mitä se on niistä kaikista ajatuksista joita mieleen pomppailee, tai onko se edes mikään niistä.

En tiedä. Toivon vaan että toteutan unelmia, uskon itseeni ja ennenkaikkea saisin omien unelmien eteen varsinkin tehtyä niitä hommia jotta nekin toteutuisi.

Oon hyvä kannustamaan ja tsemppaamaan muita kohti päämäärää. Nyt opettelen löytämään sen saman tsempparin kannustamaan mut itseni johonkin mun juttuun. Koska tiedän sen faktan että se kaikki mistä unelmoin on mun omien tekojen päässä musta.

-Elisa